Caroline



  

           
© MAWLCH


     virallinen nimi Caroline kutsumanimi Särö
     syntymäaika 07.06.2010 sukupuoli narttu
     rotu bordercollie väritys mustaruskeavalkoinen
     kasvattaja EVM omistaja seita, Rumoer


Särö on erittäin miellyttävä harrastuskoira, muttei kuitenkaan aivan yhtä teräväluonteinen kuin monet rotutoverinsa. Säröllä on hyvin voimakas paimennusvietti, ja se innostuu kaikesta nopeasti liikkuvasta kuten lapsista ja autoista. Neiti on onneksi hyvin nöyrä ja aina tottelevainen, joten sen kanssa on ilo harrastaa kaikenlaisia lajeja. Agility on erityisesti Särön mieleen. Särölle paras palkka on pieni leikkimishetki omistajan kanssa, ei niinkään herkkupalat.

Särö on muutenkin todella ihmisrakas koira, eikä se vierasta ikinä ketään tuntemattomia ihmisiä. Vahtikoiraksi Säröstä ei siis ole ollenkaan, se ei ikinä suhtaudu ihmisiin muuten kuin tervehtimällä heitä häntä heiluen ja istuu mielellään kenen tahansa jaloissa rapsutuksia saamassa. Särö on toisaalta myös melko pidättyväinen, ja se osaa pitää itsensä hyvin rauhallisena. Se on hyvin miellyttävä taito näin ihmisten mielestä, sillä Särö ei miltei ikinä hypi vasten ihmisiä tai innostu liikaa rajuista vetoleikeistä. Asiassa on myös kääntöpuolensa, Säröä voi olla vaikea saada kunnolla innostumaan esimerkiksi treenatessa. Mutta kun Särön ohjaaja on iloinen ja innostunut, innostuu Särökin aina lopulta.

     i evm ii evm iii evm
iie evm
ie evm iei evm
iee evm
     e evm ei evm eii evm
eie evm
ee evm eei evm
eee evm


Sisarukset
?


pk-lajit
    27.08.2011 kutsu vSPKL pakk matty 80 p. PAKK1 BH
    21.09.2011 kutsu vSPKL pajä alo Badi 250 p. ALO2 Jk1
    11.11.2011 kutsu vSPKL pajä avo Jenna 245 p. AVO2 Jk2
    16.12.2011 kutsu vSPKL pajä voi seita 282 p. VOI1 Jk3
    01.02.2012 kutsu vSPKL pajä voi Nikke 273 p. VOI1
    26.02.2012 kutsu vSPKL pajä voi Hanna-81 278 p. VOI1 -> vFIN KVA
paimennus
    11.11.2010 kutsu vPKY perusrata toksi 47 p. hyväksytty
    28.02.2011 kutsu vPKY a1 cantarel 67 p. KUPI
    15.08.2011 kutsu vPKY a2 matty? 94 p. KUPI
    11.11.2011 kutsu vPKY a3 Marsi 72 p. KUPI -> vPVA
tottelevaisuuskokeet
    27.09.2011 kutsu vTL alo Sintsu 192 p. 1-palkinto
    29.09.2011 kutsu vTL alo Camilla 184 p. 1-palkinto
    27.10.2011 kutsu vTL avo Flea 190 p. 1-palkinto
    03.11.2011 kutsu vTL avo Twiggy 185 p. 1-palkinto
    21.11.2011 kutsu vTL voi Noina 191 p. 1-palkinto
    16.12.2011 kutsu vTL voi Noina 268 p. 1-palkinto
    14.01.2012 kutsu vTL evl Tuulia 267 p. 1-palkinto
    25.01.2012 kutsu vTL evl Milie 289 p. 1-palkinto
    30.01.2012 kutsu vTL evl Kendra 267 p. 1-palkinto -> vFIN TVA
agility
    24.09.2011 kutsu vAL maxi 1 Kendra? 02/22 vKUMA
    04.10.2011 kutsu vAL maxi 1 Nita 03/36 vKUMA
    04.11.2011 kutsu vAL maxi 1 Coma 09/58 vKUMA
    07.11.2011 kutsu vAL maxi 2 Hobu 04/39 vKUMA
    21.12.2011 kutsu vAL maxi 2 Camilla 02/11 vKUMA
    25.01.2012 kutsu vAL maxi 2 Sigitius 03/16 vKUMA
    15.02.2012 kutsu vAL maxi 3 Turze 02/27 vKUMA
    29.02.2012 kutsu vAL maxi 3 Flea 02/33 vKUMA
    06.03.2012 kutsu vAL maxi 3 Anette 01/13 vKUMA + vCACIAG -> vAVA
koiratanssi (296 p.)
    20.10.2010 kutsu vKTL freestyle dune 05/30 28 p.
    25.10.2010 kutsu vKTL freestyle Juinttu 18/25 15 p.
    08.08.2011 kutsu vKTL freestyle Meri 05/21 28 p.
    12.08.2011 kutsu vKTL freestyle Heini 07/25 26 p.
    27.09.2011 kutsu vKTL freestyle Jacya 02/10 40 p.
    25.10.2011 kutsu vKTL freestyle ? 07/30 26 p.
    20.02.2012 kutsu vKTL freestyle Kuroi 21/23 12 p.
    10.03.2012 kutsu vKTL freestyle Hanna-81 04/30 29 p.
    08.03.2012 kutsu vKTL freestyle Esku 07/30 26 p.
    23.03.2012 kutsu vKTL freestyle Camilla 22/30 11 p.
    23.03.2012 kutsu vKTL freestyle Camilla 14/30 19 p. -> vKTV
    23.03.2012 kutsu vKTL freestyle Camilla 19/30 14 p.
    31.03.2012 kutsu vKTL freestyle Hanna-81 11/26 22 p.





Index                             Shepherds                             breeding